Veneilyn maailmaan voi hyvin sukeltaa aikuisenakin

Veneily on mainio harrastus, jonka voi hyvin aloittaa myöhemminkin elämässä. Veneillen pääsee kokemaan luontoa ja liikkumaan aivan uudessa ympäristössä, matkailemaan uusiin paikkoihin ja viettämään laatuaikaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Neuvoja ja seuraa löytyy tarvittaessa, sillä pelkästään Suomessa on yli 800 000 venettä. Veneily on perinteisesti suomalaisilla lähellä sydäntä ja vesialueitahan maassamme riittää. Harrastuksen aloittaminen voi kuitenkin tuntua pelottavalta, jos vesiliikenteen säännöt ovat ennestään täysin tuntemattomia tai ei ole koskaan saanut kunnollista opastusta siihen, miten venettä kuuluu käsitellä eri tilanteissa. Navigointia, merimerkkejä ja veneen käyttäytymistä voi kuitenkin opetella ihan kuka tahansa, joten jos veneilykärpänen on päässyt puremaan, kannattaa lähteä ottamaan rohkeasti asioista selvää. Toisin kuin monesti luullaan, veneilijät ovat aivan tavallisia ihmisiä, eikä harrastuksen aloittaminen vaadi suuria rahallisia panostuksia.

Perustaidot haltuun!

Olet siis innostunut veneilystä ja ehkäpä silmissä siintää jo se oma unelmien venekin. Ennen omaan veneeseen sijoittamista kannattaa toki ottaa hieman selvää harrastusmahdollisuuksista ja tietenkin siitä, mitä kaikkea veneilyyn liittyy. Ennen vesille siirtymistä täytyy tuntea vene ja sen tekniikka erittäin hyvin ja tietenkin myös perus navigointitaidot täytyy olla hallussa. Näitä voi kuitenkin Suomessa opetella monessa eri paikassa, joten ei haittaa, vaikka sinulla ei olisi lainkaan aiempaa kokemusta tai viime veneilykerrasta olisi kulunut aikaa. Kursseja voi etsiä mm. oman kaupungin veneilyseurojen kautta tai työväen- tai kansanopistoista.

Ensimmäinen askel veneilyharrastuksen aloittamiseen on saaristolaivurikurssi, jossa oppii monipuolisesti veneilyn perustaitoja. Kurssilla käydään läpi vesiliikenteen säännöt ja opetellaan navigoinnin perusteita. Jatkokurssina toimii rannikkolaivurikurssi, jossa aiemmin opittuja taitoja pääsee syventämään. Mikäli veneily on jo ennestään tuttua, mutta kaipaat taitojen verestämistä, voi kurssit suorittaa myös etänä ja tenttimällä. Kurssien hyvä puoli on se, että ainakin veneilyseurojen kursseilla asioita opetellaan myös vesillä, joten niihin saa heti hyvän tuntuman.

Turvallisuusasioiden läpikäynti tekee veneilystä rennompaa

Veneillessä turvallisuus on aina etusijalla ja jo etukäteen on hyvä käydä läpi, miten mahdollisissa hätätilanteissa toimitaan. Pelastusliivit ovat itsestään selvä osa kaikkien veneilijöiden varustusta. Pelastusliivien tulisi olla oikean kokoiset, jotta ne toimivat mahdollisimman hyvin.

Sääolosuhteet tulee aina selvittää etukäteen ja mukaan pakata myös kartta ja kompassi. Nykyään onneksi kännyköistä on paljon apua ja puhelin kannattaakin pakata aina mukaan vedenpitävässä pussissa. Puhelin ei kuitenkaan toimi joka paikassa ja akkukin saattaa loppua, joten täysin sen varassa ei veneilemään kannata lähteä. Huonommilla kuuluvuusalueilla meripelastuskeskuksen tavoittaa myös meri-VHF -puhelimen avulla, vaikka matkapuhelinverkkoa ei löytyisikään. Toki tarvittaviin varusteisiin vaikuttaa paljon myös se, minkälaista veneilyä on tarkoitus harrastaa. Jos liikutaan ensisijaisesti tutulla järvellä, eivät riskit ole yhtä suuret kuin tuntemattomalla avomerellä. Joka tapauksessa turvallisuuden varmistaminen antaa mahdollisuuden keskittyä todella nauttimaan veneilystä ilman turhia murheita.

Veneilyvaihtoehtoja riittää laidasta laitaan

Kun olet varma siitä, että veneily tulee olemaan ehdottomasti ensi kesän ykkösharrastus, on aika alkaa etsiä sopivaa menopeliä. Tarjolla on laaja valikoima eri kokoisia ja hintaisia purje- ja moottoriveneitä. Voit myös harkita veneen vuokraamista tai veneen hankkimista yhdessä tuttavaperheen kanssa, jolloin se on tasapuolisesti molempien käytössä.

Suuremmat purjeveneet järjestävät myös vieraspurjehduksia, jolloin matkaan pääsee ilman omaa venettä. Tämä on erityisen hyvä vaihtoehto silloin, jos veneilystä ei ole aiempaa kokemusta. Vieraspurjehduksella pääsee tutustumaan monipuolisesti purjehtimisen eri osa-alueisiin, mutta päävastuu on silti veneen kipparilla. Tämä on myös hyvä tapa oppia lisää. Joka tapauksessa kannattaa harkita liittymistä paikalliseen pursiseuraan, sillä sieltä saa tarvittaessa helposti lisää vinkkejä ja veneily on kaikin tavoin helpompaa ja turvallisempaa.