Kirkasvetinen Kroatia on upea purjehdusparatiisi

Kroatia tarjoaa purjehtijalle upeita mahdollisuuksia ja pitkän purjehduskauden. Suurin veneilyn keskus löytyy Splitin kaupungista ja se onkin mainio tukikohta Kroatian purjehduslomalle. Splitistä voi suunnata tutkimaan Adrianmeren rannikkoa ja lukuisia hurmaavia saaria. Reittejä riittää, mutta yksi vaihtoehto on esimerkiksi tämä seitsemän päivän purjehdus, jonka aikana ehtii näkeä ja kokea monipuolisesti Kroatian saaristoa. Tosin seitsemän päivää on melko lyhyt aika näissä upeissa maisemissa, sillä jokaisella saarella viihtyisi yksinäänkin jo tämän ajan.

1. päivä

Ensimmäinen purjehduspäivä alkaa Splitistä, josta lähdetään purjehtimaan kohti Bracin saarta. Bracin läntinen rannikko on tiheää mäntymetsää ja sieltä löytyy myös Stipanskan lahti, joka on hyvä paikka ensimmäisen yön viettämiseen. Lahti on suojassa tuulilta jokaiselta reunaltaan ja syvyydeltään vesi on noin yhdeksän metriä. Vene jää kuitenkin melko kauas rannasta, sillä kalliojyrkänteet estävät lähestymisen. Mikäli haluat mieluummin yöpyä venesatamassa, pienestä Milnan saaresta löytyy kaksikin satamaa. Milnan ja hieman etelämmässä sijaitsevan Blacan lahden väliin mahtuu useita, luonnonmuovaamia suojaisia levähdyspaikkoja, joissa voi samalla nauttia ympäröivästä luonnosta. Näitä ovat mm. Osibovan lahti, jossa on hiekkainen pohja ja kivisiä rantoja sekä Lusican lahti, jossa rantautumalla löytää yllättävän laajan valikoiman mukavia ravintoloita.

2. päivä

Toisena purjehduspäivänä eteen aukeaa jälleen uusia lahtia. Blacan lahdesta löytyy kuuluisia Blacan luostari, josta munkit hakivat suojaa 1600-luvulla turkkilaisilta valloittajilta. Luostariin johtavat jyrkät puiset portaat. Reitin varrelle osuu myös useita viehättäviä hiekkarantoja, mukaan lukien yksi Adrianmeren suurimmista rannoista Zlatni, joten uimatauoille kannattaa varata aikaa. Päivän lopulla saavut Stari Gradin kaupunkiin, jossa on useita renessanssiajan rakennuksia sekä kesämökkejä. Pienessä kaupungissa on myös lukuisia ravintoloita, jotka tarjoavat paikallisia herkkuja. Yöpyä voi joko kaupungissa tai läheisessä Tihan lahdessa.

3. päivä

Kolmas purjehduspäivä kannattaa aloittaa aikaisin aamulla, jotta päivän aikana pääsee suosittuun Hvarin kaupunkiin. Hvar on saaren suurin kaupunki ja tarjoaa parhaat mahdollisuudet iltaelämälle. Kaupunki on myös täynnä historiaa ja näkemisen arvoinen on esimerkiksi 1700-luvun linnoitus, 1600-luvun luostari sekä yksi Euroopan vanhimmista teattereista. Hvarin vanhan kaupungin torilla kohoaa upea katedraali.

4. päivä

Neljäntenä päivänä suunnataan Hvarista Visin saarta kohti. Visin kanavan hyvät tuuliolosuhteet antavat sinulle mahdollisuuden esitellä purjehdustaitojasi. Visin jyrkät rannat, villi kauneus ja monipuolinen kulttuuriperintö tekevät siitä ohittamattoman kohteen matkailijoille. Ensimmäinen pysähdys Visissä on Komizan pieni kalastajakylä. Tuulisia katuja ympäröivät viisikerroksiset kivitalot, jotka antavat kylälle ainutlaatuisen tunnelman.

5. päivä

Viidentenä päivänä matka jatkuu Komizasta syvemmälle Visin saaristoon. Päivän aikana on mahdollista vierailla kuuluisassa, osin vedenalaisessa sinisessä luolassa ja tuliperäisillä Brusnikin ja Jabukan saarilla. Saaristoseikkailun jälkeen saavutaan Visin kaupunkiin ja matkalla ohitetaan useita lahtia, joissa kannattaa ajan salliessa pysähtyä.

6. päivä

Kuudentena päivänä voit suunnata Visistä kohti Soltan saarta. Keskipäivän pysähdyspaikaksi sopii hyvin suojaisa Sesulan lahti. Voit myös rantautua ja käydä kävelyllä läheisessä Maslinican kaupungissa.

7. päivä

Viimeinen purjehduspäivä vie sinut pienten Mali Drvenikin ja Veliki Drvenikin ympäri. Molemmat saaret ovat hyviä pysähdyspaikkoja lounaalle, sillä niistä löytyy useita paikallisia kalaravintoloita jotka ovat tämän reitin parhaita. Erityisen suosittu lounaspaikka on hauska ja hieman omituinen Ivica Spika. Omistaja on melkoinen luonne, mutta vieraanvaraisuus vailla vertaansa. Saarten tuntumassa voi pulahtaa uimaan tai vain nauttia upeista maisemista, ennen kuin on aika suunnata takaisin Splitiin.

Kuten päiväohjelmasta näkyy, seitsemän päivää on varsin lyhyt aika edes muutamaan saareen tutustumiseen, niin paljon on Kroatiassa nähtävää ja koettavaa. Mikäli haluat nauttia meren läheisyydestä ja saarista ilman purjehdusvelvollisuuksia, niille kulkee myös käteviä ja edullisia yhteysaluksia. Voit siis esimerkiksi jatkaa vielä lomaasi sillä saarella, joka jäi mieleen kiinnostavimpana.